... vaan ei katkea, mutta miten pitkään? Tätä minä kysyn itseltäni nyt. Miten paljon voi taipua ilman väistämätöntä katkeamista ja jos katkeaa, mitä sitten tapahtuu?

Omaiselta vaaditaan kohtuuttomia tässä vankilan kylmässä maailmassa. Ei riitä että rakastaa, sinun pitää olla itse rakkaus. Jaksaa kärsiä, kaikki. Ja mitenkäs me jälleen pääsimme näihin aatoksiin? 

No vankilan terveydenhuoltohan se, tai no eihän tässä mistään terveydenhuollosta voida varsinaisesti puhua. Alkaa hermo mennä. Se yksi lääke saatiin tapeltua vangille, nyt on menossa toinen. Tällä kertaa kumminkin "vain" rasva. Iho ongelmaisena diabeetikkona hän tarvitsisi itselleen tyksissä määrätyn rasvan vankilassakin.
Kerran sai ja toisella kertaa ei. Näin se vaan menee.
Leikkaus aika tuli kotiin ja omainen hyväuskoisena idioottina kuskasi paperit vankilaan. No nepäs sitten katosivat sen siliän tien. Tästä sitten suivaantuneena vanki soitteli, olisi omaisen pitänyt tietää... No tämä tietää taas puhelin maratonia. Kuka oli se vasemman jalan saapas joka paperit hukkasi? 

Onko se tosiaan omaisen tehtävä seistä kilpenä vangin ja vankeinhoidon välissä??? Eikö vankein"hoidon" tulisi todella HOITAA vangit? Ja vankien asiat ja vieläpä tukea ja mahdollistaa vankien perhesuhteita? 
Kusetusta sanon minä. Kauniita sanoja ja sanoiksi ne todella jäävätkin. Ei tässä ole kyllä tuettu yhtään mitään.

Ei voi omainen hämmästellä ja kummastella enää niitä suhteita jotka kuluvat loppuun toisen tuomion aikana. Valtavan paineen alla katkeaa väkisin. Miten pitkään siis voi taipua?
Taipuminen tarkoittaa itsensä täydellistä kieltämistä. Sinä vain et ole olemassa itsenäsi. Sinä olet vangin ääni ja puolustus asianajaja. Sinä olet se jonka tehtäväksi jää katsoa ettei vankein"hoito" aiheuta peruuttamatonta vahinkoa vankeus aikana. Peruuttamaton vanhinko tarkoittaa pysyviä fyysisiä ja psyykkisiä vammoja.

Kuka katsoo että omaisen psyykettä kolhita kohtuuttomasti?