Alkaa pikkuhiljaa tympiä tämä parisuhteen kirjekurssi ja puhelinrakkaus. Tämän tunteen nimi on kai turhautuminen, omainen kutsuisi sitä nimellä massiivinen vitutus.

On joo, on rakkautta. Silloin kun se ei tee kipeetä, se ei tunnu yhtään millekään.

Blaa blaa blaa ja kaikkea muuta tunne paskaa. Kuka sanoi että omainen haluaa väliaika elämän turhautuakseen ja tullakseen kärttyiseksi vanhaksi ämmäksi?
Sunnuntaina on taas peep show, 45 minuuttia intensiivistä pakko keskustelua retro luurien välityksellä kunnes joku pygmi huikkaa oven välistä tapaamisen päättyneeksi.
Sitten saadaan taas viikko leikkiä kirjeenvaihtoa niinkuin jotkut helvetin teinit.
Ehkä se perhetapaaminenkin on joku urbaanilegenda, kaikki siitä puhuu ja on kuullut kaverin kaverin tutulta.

Henkilökohtaisesta talouden taantumasta oltais nyt kuivilla kiitos ystävän ja kaikkien siihen osallistuneitten tuntemattomien. Sossulle ohdakkeita!
Nyt alkaa näemmä sitten tämä emotionaalinen lama.

Kun saisi yhden päivän, yhden keväisen päivän kun olisi sellainen normaali olo. "Se helpottaa ajan myötä" Joo niin varmaan, tai sitten ei.
Ehkä se toisilla helpottaa, toisilla ei.

Ikäväkin vaivaa kuin pitkittynyt ripuli. Vangilta tuli tänään kirje, sitä olin odottanut kuin kuuta nousevaa koska oletin sen sisältävän jotain kysymyksiä jotka valaisisivat hiukan että mitä vanki siellä pohtii... Ja paskat!
Se kirje valaisi tasan sen verran että olen sanonut tahdon kiimaiselle hirvelle.

Omainen vetää jalkaansa henkiset kalastussaappaat ja jatkaa kahlaamista tässä tunteitten suossa kohti vapautumispäivää....