Asioihin saa näköjään vipinää soittamalla. Sinänsä se on sääli ettei vangin pyyntöihin vastata. Omainen siis soitti eilen ja kyseli sen kaivatun kadonneen lapun perään. Ei löytynyt ei, etsitty oltiin, mutta hukassa tuntui lappu olevan.
Vasta kun puhuttiin asioista niitten oikeilla nimillä alkoi tapahtua... Tänään oltiin lappu toimitettu vangille, kädestä käteen. Kumman nopeasti se sitten kuitenkin löytyi... Liekö sattumaa että viikon hukassa ollut lappu ilmestyy kuin taikaiskusta kun aletaan puhua jatkuvien laiminlyöntien aiheuttamista seurauksista... Hmm, sopii pohtia kunkin tykönään.

PT lähestyy... Omainen alkaakin olla jo sen tarpeessa. Ja hyi teitä :) !! Ei siksi. Sylin kaipuu ajaa seksin nälän edelle.
Ainoa asia mikä on hyvää talossa on se kun kuulee rautaoven kolahtavan kiinni selkänsä takana ja viiteen tuntiin ei paina maalliset asiat. Mahtaakohan maailmasta löytyä toista samanlaista paikkaa? 
Ja niin hullua kuin se onkin niin omaisella tulee ikävä tätä turvallista huonetta. Siellä on saanut levätä. Ei omainen halua vankiaan tähän kavalaan maailmaan jossa et koskaan tiedä kuka on ystävä. Omainen haluaa perheensä tähän turva satamaan arjen keskellä.
Oletko kuvitellut löytäneesi sen jostain muualta? Samanlaista suojaa ei tarjoa yksikään paikka eikä mielentila.

Foorumilla törmäsin äitiin joka suri lapsensa kohtaloa ja niinpä käänsin omani ja kääntäisin jälleen huomionne näihin pieniin kärsijöihin. Särkyy se pienikin mieli... ja sydän.
Siellä ei ole riittävästi ymmärrystä käsittelemään kaikkia niitä kysymyksiä joita mieleen nousee. Mutta eteenpäin on mentävä, isot pojat ja tytöt eivät itke.
Joinakin äksy aamuina ei äiti voi olla miettimättä painaako siinä nyt enemmän reppu vai paino pienen sydämen päällä. Miten me voimme heitä auttaa, näkymättömiä lapsia? 
Poika murehtii tulevaa tavallaan, lapsen tavalla. Ehtiikö isä kotiin ennen uutta vuotta? Näin hän mittaa aikaa ja hakee jonkinlaista suhteellisuutta tähän aikaa joka lapsen maailmassa on ikuisuus.
Äiti kun ei oikein osaa ostaa ilotulitteita ja pihikin tuo on, ehtiiköhän isä kotiin uudeksi vuodeksi?

Tytär ei puhu. Äidin rakas osteri. Ujosti, kuin kokeillen ottaa isän puheeksi... toisinaan. Kyllä tytär tietää että isää saa rakastaa ja että isä rakastaa ja muistaa tyttären. Ei se ole unohtanut.
Pian on isän syntymäpäivä. Voidaanko piirtää isälle kortti? Tytär tietää että mitään monimutkaisia virityksiä ei isä vankilassa saa, joten jos voidaan piirtää?

Kovin ovat nuorina joutuneet pettymään. Kovin nuorina joutuvat oppimaan että he eivät tässä yhteiskunnassa ole minkään arvoisia, tuskin olemassa. Pitää olla jotakin, tulla joksikin jotta ansaitsisi kasvonsa. Oikeuden käyttää ääntään.
Pitää osata alistua, nöyrtyä ja hyväksyä se että tulee kohdelluksi väärin. Pitää kulkea jonossa, odottaa vuoroaan ja määkiä samaan tahtiin kuin muutkin.
Äidillä on kädet täynnä työtä kun opettaa lapsilleen oikeata ja väärää, syytä ja seurauksia. Kohtuutta näitten välillä.

Aurinko meni nukkumaan aika päiviä sitten, piha lyhdystäkin sammui kynttilä. Nyt meillä nukutaan.