Kustannus arvio oli ettei ole mitään kustannusarviota eli jotta omainen pääsee tuleviinkin tapaamisiin tarvitsee omaisen muuttua rahaksi. Tukku käteistä pelastaa kurjasta tilanteesta, mutta ensin se pitää löytää.

Siispä omainen siirtyy etsimään sitä ruukkua sateenkaaren päästä.

Tässä on kaiken hopun keskellä ehtinyt miettiä myös niitä syntyjä syviä ja niistä ajattelin teille jaaritella taas.
Monen näköistä on matkan varrella vastaan kävellyt, mutta pahinta on se että sitä tulee ajan mittaan sokeaksi ja lakkaa luottamasta omaan arvostelu kykyynsä.

Omainen on aina kulkenut omia polkujaan ja hetkeksi erehtyi siltä poikkeamaan. Se toi mukanaan murhetta ja pahaa mieltä. Omainen palaa polulleen. Sille omalle, tutulle ja turvalliselle. Sitä on hyvä kulkea, sitä tuntee jokaisen kiven ja kuopan paikan ja osaa varoa niitä. Vieraalla polulla ne kuopat olivatkin niin hyvin piilotettuja ettei ollut mitään mahdollisuutta niitä varoa.
Sillä tiellä osui varvas kiveen ja lopulta sitä löysi itsensä kuopan pohjalta.
Olkoonkin että omaisen omalla polulla ihmiset saattavat joskus käyttäytyä huonostikin, mutta ainakin he ovat reilusti ja rehellisesti sitä mitä ovat.
He eivät ole ehkä ensimmäisenä auttamassa tai kyselemässä alati kuulumisia, mutta heistä tietää varmuudella mitä mieltä ovat, ikäviä yllätyksiä ei ole eikä tule.

Yleisellä tasolla käytiin tänään mielenkiintoinen keskustelu koskien ihmisten pahuutta. Kun vielä tälläkin vuosituhannella vanki on se huonoin kaikista ja syntisin, paha paha ihminen, rikollinen joka härskisti käyttää yhteiskunnan ja veronmaksajien rahoja istumalla vankilassa repo rankana.
Onko se ihminen joka aamulla lähtee kotoaan talla pohjassa vaarantaen ihmisten hengen parempi kuin vanki joka rikoksestaan on jäänyt kiinni?
Jos ajat autolla 5 henkisen perheen isän hengiltä tai vammautat pysyvästi pienen lapsen ja saat siitä jonkun onnettoman sakon lisäksi ehdonalaista niin onko se todella lievempi rikos kuin se että olet nyrkillä iskenyt kaverilta tajun kankaalle ja saanut siitä ehdottoman vankeusrangaistuksen?
Tätä sietää jokaisen pohtia tykönään kun aamuisin lähtee niitä arvokkaita veroeuroja tienaamaan jotta vangilla olisi leipä pöydässä huomennakin.

Kuinka pitkälle meillä on oikeus toitottaa niitä omia mielipiteitä? Jos meillä ei ole mitään käsitystä ja kokemuspohjaa mielipiteemme tueksi niin onko se silloin absoluuttinen totuus? Jos ei kuin mutu tuntuma ja toisen käden tietoa niin onko se silloin fakta jonka pohjalta voi sanoa kenellä on oikeus ja mihinkin?

Jos tuomitsemme toisen tänään niin onko se todella se miten haluaisimme itseämme vastaavassa tilanteessa kohdeltavan?
Onko meistä kellään oma elämä niin hyvällä mallilla että voimme olla varmoja siitä että toisen on aivan päin seiniä?

Sinä päivänä kun omainen ei enää löydä omasta elämästään, avioliitostaan ja perheensä elämästä parantamisen varaa niin marssin turuille ja toreille toitottamaan tätä ja kertomaan muillekin miten tähän päästiin.
Siihen asti yritetään ymmärtää että ihminen kasvaa koko elämänsä ajan, ihminen on kykenevä muuttumaan ja siihen meidän on suotava ihmiselle myös oikeus.

Jollain tasolla omaisesta jopa tuntuu että vangin on helpompi korjata käsityksiään omien tapojensa ja tekojensa suhteen kuin ihan tavan ihmisen joka ei aina tunnu edes näkevän itseään.

Saarnataan rakkaudesta, saarnataan oikeudenmukaisuudesta ja saarnataan sitä oikeutta kaikelle kansalle vasta kun itse kykenemme täyttämään omat odotuksemme.
Kohdellaan toisia kuten toivoisimme itseämme kohdeltavan, ei tuomita ettei meitä tuomittaisi.

Omainen löysi jälleen polkunsa pään... Tämä on hyvä, tälle polulle jään :).

Kiitos ja hyvää yötä!