Sunnuntaisin heräämme hitaasti... Tänä aamuna sänky oli kuin avaruus. Edes kaiku ei vastannut. Niinpä minä laitoin silmät kiinni ja kuvittelin vähän... Palasin takaisin niihin hitaisiin aamuihin jolloin olen silmät kiinni maannut juuri samalla paikalla. Viereisestä huoneesta kuuluu lasten leikit, mutta meillä on hiljaista, vasta aistit ovat hereillä.
Ympärillä rakkaan ihon lämpö ja tuoksu.

Niin minä hetken muistelin, nousin ylös ja keitin kahvin. 3 kuppia, puolet siitä mitä yleensä, kaadoin yhteen kuppiin ja menin sohvalle. Siihen missä sunnuntai aamuisin juomme kahvia ja katsomme telkkarista sisustusohjelmia koska minä pidän niistä. Ei ne olleet yksin niin kivoja. Kenelle minä olisin voinut sanoa että seinän väri on ihan kamala, kuka minulle olisi kertonut että listan olisi voinut sahata jiiriin? Kenen kanssa minä olisin unelmoinut siitä millaisessa kodissa me joskus tulevaisuudessa elämme?

Siinä sitten istuin ja pohdin perhetapaamisia. Yleisesti vallalla lienee käsitys että perhetapaamisissa vanki saa pillua ja sama toistetaan, mitä, kuukauden välein?
Näinkö te ihmiset todella omissa pienissä maailmoissanne elätte? Niissä maailmoissa joissa ei ole yksinäisiä sunnuntai aamuja eikä tunneta ikävää? Sellaiseksiko te miellätte parisuhteen?

Minä odotan perhetapaamista. Minä odotan kättä kädessäni, lasten iloa, jälleen näkemisen riemua ja tuskaa. Minä odotan sitä kun voin katsoa, keskustella ja koskea, haistaa, maistaa ja tuntea.
Sana omainen ei ole synonyymi sanalle huora. Hävetkää!

Onko parisuhde sama kuin seksi ja rakkaus yhtä kuin raha? Koska nyt pikainen pohdinta tuottaa tuloksen että näin se on. Saan vangilleni toimittaa rajallisen määrän rahaa kuukausittain ja jos ollaan oikein kilttejä ja tehty kaikki niin että suuri ja mahtava vankila voi antaa pienelle säälittävälle suhteellemme mahdollisuuden muuttua lihaksi niin seksiäkin saan hänelle viedä.
Ja minä naiivi omainen olen kuvitellut rakkauden ihan eritavalla.
Voisin kernaasti luopua kuukausittaisesta panotapaamisesta jos saisin kerran viikossa pitää kädestä.

Ei tämä ole yksin vankilan ongelma, se on koko yhteiskunnan ongelma.
Se on ihmisen ongelma. Luin erään iltapäivälehden suhteet & seksi osiota netissä. 9/10 juttua käsitteli pelkästään seksiä.
Että se siitä ihmisyydestä. Pitäisiköhän herra pastorin vihkiessään sittenkin kysyä että haluatko sitä pentti nussia tätä mairea elämäsi loppuun asti ja lupaatko sinä ilmoittaa hänelle jos haluat välistä kuksia muitakin? Lupaatko rahastaa ja pitää materian syrjässä kiinni kunnes avioero teidät erottaa?

Tuntea joku,
jonka kanssa vallitsee yhteisymmärrys välimatkoista tai lausumattomista ajatuksista huolimatta
- se voi tehdä tästä maailmasta puutarhan.

- Johann Wolfgang Von Goethe -

Minulle tämä joku on vankini. Hän on minun puutarhani.