Sitä voi omata monenlaisia mielikuvia joista syntyy odotuksia. Näin minäkin tein, ne eivät vaan joko kohdanneet todellisuutta tai sitten ne kohtasivat sen lujaa murtuen päin seinää. Tarinan opetus lienee, älä odota mitään äläkä varsinkaan oleta mitään.

Se että olen nainut kiimaisen hirven varmasti kätkeekin sisälleen jotain mitä en siitä osaa kaivaa. Ja sitten ne väittävät että naisten kanssa pitäisi olla selvännäkijä.

Tänään oli ihan normaali sunnuntai tapaaminen. Ne sinipukuiset siellä käyttäytyivät kaikki asiallisesti. Ovella oli vastassa kamalan suloinen musta koira.
Kovasti kiinnostunut lahkeitteni huumaavasta tuoksusta. Pieni selvennys lienee paikallaan... En ollut kahlannut läpi kokaiini aavikon päästäkseni saramäkeen, syyttäisin jompaa kumpaa omista karvapylleröistä huumaavien hajumerkkien jättämisestä.
No tämä musta olento löysi tämän tuoksun ja hetken jo ehdin epäillä että asiasta koituu ongelma kun musta seurasi pukukaapeille asti nenä lahkeessa.
Tällä kertaa se ei ollut kuitenkaan viranpuolesta vaan luonnollinen vietti ajoi. Mustan kanssa kulki hujoppi joka katseli minua huomattavasti epäilevämmin kuin musta pikku ystävä :). No, hujoppi antoi minun kuitenkin olla kun mustakin palasi työnsä pariin jonkun kassia haistelemaan. Ehkä se vaan luki viimeisimmät juorut lahkeestani :).

Pleksin takaa minua sitten katsoikin vastaan... Blaah. Mikä parantava laitos se sellainen on jossa ihminen taantuu? Tai sitten siihen vajaaseen tuntiin vain tiivistyy kaikki ne "TAAS sä oot jättäny hammastahna tuubin auki" jutut.
Monelleko meistä on käynyt niin että yhtenä kauniina päivänä pleksin takana pällistelee ihminen joka on täysin vieras ja siihen ihmiseen ei oikeasti halua edes tutustua koska se on epämiellyttävä?

Paljonko suomen vankiloissa todellisuudessa liikuu kiellettyjä aineita ja kuka niitä sinne kuskaa kun ainoat joita ei tarkisteta on vartijat joitten paidat natisee saumoistaan?
Olen antanut pienen yksinkertaisen mieleni ymmärtää että vankien pyllyssä käy sormet hyvinkin herkästi. Ja niin isoa takapuolta tuskin kellekään siinä laitoksessa pääsee kasvamaan että sinne kovinkaan suurta kamelia parkkiin ajaa.
Kyllä joku nyt tulee sanomaan että sillä tavalla vankien takapuolen kaivelu ei enää ole sallittua, joten pakko todeta että sillä tosiasialla ja lailla ei ole taaskaan mitään tekemistä käytännön ja todellisuuden kanssa.
Kerran perseen kaivaja, aina perseen kaivaja!

Avioliitto on pyhä eikä kenenkään tulisi sitä liittoa loukata. Vankila tekisi viisaasti tukiessaan tätä, mutta omille reisilleen kusee. Ylpeys käy lankeemuksen edellä.
Kuukausia myöhemmin se sitten sylkee itsestään ulos moniongelmaisen taparikollisen ja ihmettelee kun kaveri taas pian majoituksen tarpeessa kolkuttelee portilla.
Ihmetelkäät siinä sitten että mitäköhän tuonkin luuserin avioliitolle tapahtui? Eikö se ikinä opi? Milläs opit kun liitot ja suhteet hajoavat mahdottomaan elämäntilanteeseen ja vangit oppii talossa sellaisille tavoille joita siviilissä ei olisi osannut edes painajaisissaan kuvitella.

Arvatenkaan perhetapaamisesta ei ole kuulunut halaistua sanaa. Tiedoksi vaan vankilalle että paperille ei käy niin kuin viinille. Se ei ole jalostunut ja yhtään sen parempi paperi vaikka se muhisi talon kaikilla pöydillä viikkoja, kuukausia ennen kuin asiasta voidaan päättää. Eikä ne perhetapaamiseen varatut huoneet saastu vankien ja omaisten seksuaalisuudesta, se on vain alan elokuvissa kun ne jaksaa muka jyystää tuntikausia. Ei sellaista jyystöä todellisuudessa kenenkään vehkeet kestä, eli sen tapaamisen voi ihan hyvin myöntää eikä tarvitse yhtään olla kateellinen.

Tosin siinä piilee se vaara että tyhmä nainen saattaisi rampata loppu tuomionkin ajan talossa kerran viikossa jos se saisi välillä kokeilla tuota vaimona olemista ja iloinen vanki lienee sitten vittumainen vanki. Milläs haistatat pitkät kaverille joka on paremmalla päällä kuin sinä itse?
Kun sitä vangin onnea ei kuitenkaan vähennetä suoraan vartijan, sosiaalityöntekijän, vankilanjohtajan tai muun paremman ihmisen palkasta niin eikö sen tapaamisen myöntäminen olisi ihan kohtuullista?

Vaikka se työ vankilassa saattaakin olla ajoittain haastavaa ja tuntua vaikealta niin lohdutuksen sanoiksi voisin sanoa että niin se on hankalaa meille omaisillekin.
Meille ei makseta siitä että yritämme pitää sen ala-aste ikäiseksi taantuneen vangin psyykettä kasassa. Jos hyvät työntekijät suomen vankiloissa jonain päivänä löytävät poika porukan höröttämässä toistensa pippelin koolle, kimpassa ja pöksyt kintuissa niin muistakaa että omainen varoitti.
Sitä saa mitä tilaa...

Viikko aikaa pohtia että jaksaako sitä nousta ensi sunnuntaina kukon laulun aikaan ja jos jaksaa niin minkä ihmeen takia?