Omainen luki vanhaa seuraa jossa Tommy Hellsten selitti 7 kuoleman syntiä. Ylpeys, Viha, Kateus, Ahneus, Laiskuus, Irstailu ja Mässäily oli esillä ja hyvin Tommymaiseen tapaan, ymmärrettävästi selitettyinä.
Kahdeksanneksi synniksi herra Hellsten luki vahvuuden ihannoimisen.

Näistä erityisesti toisen, neljännen, viidennen ja kahdeksannen omainen koki hyvin vahvasti vallitsevan tässä kummallisessa elämän tilanteessa...

Ja se toinenhan oli viha. Herra Hellstenin mukaan rakentava viha on hyväksi, se auttaa meitä rakentamaan ääriviivamme, määrittelemään sen missä raja kulkee ja missä on se raja jota kellään ei ole oikeutta ylittää, raja jolla seisomme ja kerromme että toisella ei ole oikeutta kävellä ylitsemme tai lävitsemme.
Hän kertoo että kun viha on rakkaudellista se puuttuu tekoihin, ei koskaan toisen persoonaan. Omaisen viha ei ole kamalan rakkaudellista...
Repivä viha sitten taas kohdistuu toisen persoonaan, haavoittaa ja vahingoittaa. Tällaista vihaa omainen on kokenut ympäristöltään ja sepäs se vasta syökin.

Neljäs on Ahneus. Kyllä, omainen ahnehtii sisustuskrääsää. Tommyn sanoin sillä yrittää paikata sitä että todellista tarvettaan ei voi tällä hetkellä tyydyttää.
Tommy sanoo myös että ainoa asia mikä tekee ihmisestä syyllisen on se ettei hän suostu kohtaamaan syyllisyyttään.
Eli tästä iän ikuisesta syyllisyyden tunteestakin on mahdollista vapautua kohtaamalla se. Tommyn mukaan ahneus johtuu siitä että ihmisen sisällä on kamala vaje, hän ei ole saanut sitä mitä hän todella tarvitsee. Eikä tätä tarvettaan välttämättä edes tunnista.
Tarve voi olla lohdutus, läheisyys, eroottinen harmonia jne.

Viides oli Laiskuus. Omaisesta on tullut laiska. On päiviä jolloin sitä ei viitsisi eikä viitsi tehdä yhtään mitään. Ei imuroida, ei tiskata. Pyykkääminen on jo suoranainen mahdottomuus, rikkaruohot saavat pihalla jatkaa voitokasta kasvuaan.
Mutta herra Hellstenin mukaan laiskuus on muutakin, se on myös sitä että ihminen lakkaa olemasta toiminnallinen. Terve ihminen on aina toiminnallinen.
Laiska ihminen ei osallistu elämään, hän sanoo seuraavaa:

"On ihmisiä, jotka laskevat koskia ja ovat hukkua, toiset taas katsovat sitä touhua rannalta ja kritisoivat. He eivät ryvety missään vaan seuraavat sivusta, kun muut elävät. Laiskuudesta voi nauttia hetken aikaa, mutta ihmisen perustarpeisiin kuuluu, että sitä koskea pitäisi laskea: ryvettyä, kolhiintua, tehdä löytöjä."

Kyllä, koskea omainen laskee ja välillä hyvinkin lujaa. Tukka pystyssä ja suu apposen ammollaan huutaen suoraa huutoa kun ei oikein muutakaan voi tehdä. Ehkä omainen ei olekaan siis henkisesti laiska, fyysinen laiskuus onkin sitten eri asia. Tiskaamattomat astiat eivät näin ollen ole syntiä vaan elämätön elämä.

Viimeinen, mutta ei vähäisin eli kahdeksas: Vahvuuden ihannointi.
Kukapa meistä ei olisi ihaillut jossakin vaiheessa elämäänsä sitä vahvaa ihmistä joka pärjää, pystyy ja kykenee ja toivonut olevansa hänen kaltaisensa.
Kuitenkin, kuten Tommy meitä opastaa, heikkous on tie inhimilliseen kasvuun. Ihminen kasvaa sen heikkoutensa kautta tutustumalla siihen.
Kun olet heikko tiedät että tarvitset rakkautta ja toisia ihmisiä. Jos on alati vain vahva eikä tarvitse mitään eikä ketään kieltää samalla oman ihmisyytensä.
Olemme koko sukupolvi tämän kulutusyhteiskunnan uhreja ja meidän kaikkien tulisi palata sinne omaan itseemme, ei aina kysyä mitä elämällä meille on annettavana vaan nöyrtyä ja kysyä mitä me voimme antaa elämälle.

Viimeisiksi sanoikseen Tommy sanoo aikuisen onnen ja hyvän olon perustuvan sille että pystyy kunnioittamaan itseään.

Tärkeitä asioita, herätteli ja ravisteli. Ehkä huomenna omainen tiskaa ja kykenee sen jälkeen näkemään itsensä ihan toisessa valossa :).
Jossain kohtaa juttua Hellsten puhui myös suorittamisesta, jatkuvasta pakonomaisesta suorittamisesta. Ihminen suorittaa alituiseen jotain, kutoo, ajaa nurmikkoa, täysin arkisia asioita ansaitakseen suorittamisellaan rakkautta. Pakonomainen suorittamisen tarve onkin siis yhtäkuin miellyttämisen halu.
Mutta kuka meitä rakastaa jos me emme itsekään siihen pysty. Jos omasta itsestämme olemme sitä mieltä että emme rakkautta ansaitse ilman jatkuvaa miellyttämistä niin emme me sitä rakkauden nälkäämme tyydytä kyllä millään suorituksella.

Rakkaus on perustarve, henkinen ja fyysinen rakkaus ja siihen meistä jokaiselle on omana itsenään oikeus. Kellään ei ole oikeutta tätä tarvetta meiltä riistää, ken tämän oikeudekseen kuitenkin kokee tekee pahimman rikoksen ihmisyyttä kohtaan mitä kuvitella voi.

Ah mitä oivalluksia ja jälleen hereillä aivan liian myöhään... Omainen siirtyy peiton alle odottamaan joskos ne nukkumatti tulis...