Ja tässä sitä taas ollaan, pohtimassa syntyjä syviä...

Tässä elämäntilanteessa sitä on helppo peilata itseään ja parisuhdettaan maailmaan. Ja pohtia miten suhteellista kaikki on. Mitkä ovat lopulta ne syyt jotka saavat ihmiset avioitumaan juuri keskenään eikä esim. sen naapuri luokan Liisan kanssa.

Selvää on että omainen ja vanki avioituivat rakkaudesta, me tiesimme tämän olevan tulossa ja silti halusimme elää toistemme kanssa kunnes kuolema meidät erottaa.
Koska virkavalta ei siihen pysty. Me kykenemme edelleen täyttämään velvollisuutemme aviopuolisoina, mielikuvitus on ohjannut siinä oikeaan suuntaan.
Me huolehdimme toisistamme ja toistemme tarpeista. Hellyydestä, läheisyydestä seksistä ja yhteenkuuluvuuden tunteesta. Jos yksi näistä puuttuisi kokonaan voisimme olla hukassa. Arki ei ole yhdessä elämisen kannalta mitenkään ratkaiseva tekijä.
Onhan niitä vielä nykyäänki merimiehiä ja reissu työläisiä jotka vain käyvät kotona, mutta avioliitot kestää.
Sen sijaan jos ei olisi helliä sanoja ja katseita eikä kerran kuussa helliä kosketuksia ja tyydyttäviä lihallisia iloja niin eipä osaa omainen sanoa mitenkä me sitten pärjäisimmekään... Kyllä sitä kuukausiakin voisi hyvin mennä, mutta ennemmin tai myöhemmin tilanne alkaisi painaa päälle pahan kerran.

On helppo ymmärtää avioero tilastoja kun lienee niin että ei sen toisen tarvitse olla vankilassakaan kun suomalaisissa liitoissa eletään jääkautta.
Henkilökohtaisesti omainen kyllä on sitä mieltä että silloin ollaan terapian tarpeessa ja jos se ei auta tai sitä ei edes haluta koittaa niin on parempi täyttää ne paperit ja lakata se toisen elämän pilaaminen, kummankin osapuolen.

Mutta omaisen ei tarvitse pohtia tätä omalla kohdallaan, kaikki tarpeet ovat tyydytetyt.
Aviopuolisoina voimme kokea omaavamme oikeuksia koska velvollisuudet on täytetty.

Kun sanotaan suureen äänen TAHDON niin silloin tahdotaan luopua osittain myös siitä minkä olemme aina kokeneet vain omaksi itseksemme.
Silloin meillä ei ole oikeutta valita aina vain niitä asioita jotka meistä yksilöinä tuntuu parhaimmalle, ei. Me luovuimme tästä oikeudesta sanoessamme tahdon.
Se ken ei aviopuolisona velvollisuuksiaan täytä on joko valehdellut tai avioitunut väärin perustein ja vielä Jumalan kasvojen edessä. Hävetköön.

Omainen tahtoi juuri tätä, kyllä sitä toisinaan miettii että minkäköhän aivopieru se on ollut, mutta tätä tahdottiin ja sitä saatiin. Mutta kyllä siinä kompostissakin voi kasvaa kaunis kukka ja näinhän tässä on juurikin käynyt.
Ei kukaan ole pakottanut paskakasaan paljain jaloin astumaan, mutta kumppareilla se on ok jos kestää hajun. Sen sijaan jos siinä omassa kompostissa ei sitten mikään kasvaisikaan niin omainen kyllä kehottaa tekemään asialle jotain.

Omainen kiittää ja kuittaa ja häipyy tuulettamaan ajatuksiaan ulkoilmaan, saa karvajalka samalla liikuntaa :) !!

Ihanaa viikon alkua siskot !!!