Johtuisikohan päivän teemasta, mutta omainen on miettinyt paljon läheisiään ja sitä miten vierestä viedään nuorta ja vanhaa.
Suru uutinen tavoitti vasta eilen, oli nuori kaveri lähtenyt keskuudestamme.
Pikainen soitto kierros paljasti että lähipiirissä oli muillakin hautajaisia, olleita tai tulevia.

Kovasti ollaan siis osaa otettu. Heidät jotka ovat keskuudestamme poistuneet on kutsuttu kotiin, samalla kun omainen odottaa ihmettä.
Ihmettä että sittenkin saisi nähdä vankinsa sunnuntaina.

Poisnukkuneelle toverille pitää tilata kukat, muistaa toveria nyt kun ei hänen eläessään muistanut. Ei ne kukat yksin omaiselta tosin ole vaan koko yhteisöltä.
Hyi miten tekopyhää. Ei ystävällistä sanaa silloin, onhan tässä koko elämä aikaa... Sitä ei vaan tiedä miten pitkä aika se koko elämä on.

Omainen on tänään menossa jättämään mammalle jäähyväiset. Itsekäs omainen ei halunnut käydä katsomassa sairauden runtelemaa ihmistä, halusi säilyttää ne kauniit muistot. Ihan kuin ne eivät olisi säilyneet muutenkin.

Hyi hyi ja hyi miten on omainen kovin tekopyhä ja itsekäs. Tässäkö on se parannuksen paikka? Aika oppia että välittää ei voi etäältä. Välittää voi vain läheltä, olla lähellä ihmistä.

Maailma ei meistä piittaa, meistä välitä. Se on meidän tehtävämme toisistamme välittää.
Ja välittää pitää tänään, huomista ei ehkä koskaan tule.

...kiitos
kun olit totta hetken
nyt mun täytyy tästä jatkaa
vierelläni teet loppuretken
vaikka se ois kuvitelmaa...