Jos yhteisössä on keskinäistä närää siinä määrin että se estää työstä ennen saadun ilon kokemisen niin ratkeaako se sillä että se sanotaan ääneen ilman että mikään muuttuu konkreettisesti?
Jos loputtomasti varjellaan ihmisiä jottei heidän tarvitsisi tuntea mielipahaa oman käytöksensä tähden muuttuuko mikään? 
Onko se suoraan puhumista jos asiat sanotaan ääneen, mutta ei kerrota kenen tai keiden taholta koetaan että ollaan tultu väärin kohdelluiksi ja ymmärretyiksi? 

Omainen vietti tänään herttaisen yhden tekevän, hyvää tarkoittavan monituntisen takapuoli puuduksissa. Mikään ei ratkennut, sen sijaan omaisen mielessä meni vaan enemmän solmuun.

Omainen on loputtoman kyllästynyt ja pohjattoman tympiintynyt siihen että ihmisiä varjellaan elämältä ja henkiseltä kasvulta ja siten luodaan yhteisöön olosuhteet jossa kaikki voivat pahoin.
Kellekään ei saa sanoa mistään yhtään mitään ettei vain tulisi loukanneeksi.
Mihin väliin sopii rehellisyys, avoimuus ja TOTUUS? Totuus siitä että joku on meitä loukannut, totuus siitä että on tuntenut tulleensa väärin ymmärretyksi, kohdelluksi? 
Missä on avoin keskustelu joka alkaa sanoilla "Minua loukkasi se..." ja "Minusta tuntuu että.." . Ei, ehei... Me ymmärrämme, naljailemme, kyräilemme ja kyttäämme.
Kun kaikki tietävät mikä on ongelman nimi kuitenkin. Olemme vaiti.

Rakastamme ja ymmärrämme toisemme henkihieveriin. Rakastamme ja ymmärrämme toisemme tarhaikäisten tasolle. Ei ole kaukana se päivä kun toinen heittää toista legolla tai iskee kirjalla päähän... Ei, mutta sen sijaan että ratkaisisimme pulmat puhumalla asioista niitten oikeilla nimillä niin me tunnemme mitä suurinta lähimmäisen rakkautta ja eväämme toisiltamme oikeuden muutokseen ja kypsymiseen. Ymmärrämme toisiamme siihen pisteeseen asti että yhteisö uusiutuu... Vain jotta sama kierre voisi alkaa uudelleen.

Omainen ei suostu ymmärtämään silloin kun on aika keskustella, omainen ei ole kertaakaan luvannut että istuu hiljaa ottaen iskut vastaan. Omainen ei myöskään pyydä anteeksi sitä että on kokenut tulleensa loukatuksi vaikka tätä omaiselta vaaditaan.
Vaatikoot, polttakoot roviolla! Omaisella on raja, sille rajalle omainen on valmis tulemaan vastaan. Ei tuumaakaan pidemmälle. Jos on tullakseen hyväksytyksi yhteisössä luovuttava oikeudestaan olla omainen ei halua yhteisöä. Yhteisö ei hyödy omaisen läsnäolosta tuontaivaallista.

Omainen on risteyksessä, lähteäkkö vaiko jäädä?