Ehkä omainen sitten jatkaa... Kiitos teille jotka kommentoitte, se lämmitti mieltä ja sai miettimään asiaa uudelleen.

Tämän päivän aihe onkin sitten ympäristö. Ei, en aio paasata teille otsoni kerroksesta enkä siitä miten ison jalan jäljen tulette jättämään. Aion paasata sieluni kyllyydestä siitä miten suuren jalan jäljen meihin omaisiin jättää ne ympärillämme elävät ihmiset jotka kokevat oikeudekseen kävellä ylitsemme tuomiten ja arvostellen.

Tästä syystä omainen aikoi lakata blogin kirjoittamisen, jalasta jäi jälki, mutta sitten taas toisaalta, mitä sen niin väliä.
Muistan lukeneeni joskus vuosia sitten wiklundin kirjaosastolla erään kirjan takakannesta kysymyksen, "Jos et pidä jalan jäljistä kasvoillasi, miksi makaat lattialla?"
Tämä sai nousemaan silloin ja tämä sai nousemaan nyt.

Meidän tulee tarkoin katsoa ketkä seisovat ympärillämme ja ketkä rinnallamme.
Ehkä sitä sitten on emotionaalisesti herkillä ja sitä haluaa uskoa näkemäänsä ja olla kuulematta niitä huonosti verhottuja puolitotuuksia.
Kuitenkin kun se todellinen mielipide sieltä jostain syystä nousee esiin se satuttaa.
Ja kun se mylly sitten lähtee jauhamaan niin sitä ei enää pysäytä mikään. Joten voin ihan hyvin täällä jatkossakin suu vaahdossa huokailla. Ympäristöstä viis.

Omaisella ei ole oikeutta loukkaantua eikä pahoittaa mieltään kun kerrotaan miten ne VANGIT on sellaisia yhteiskunnallisia jätteitä jotka pitäisi kaikki laittaa tekemään työtä eikä vaan lorvimaan siellä perse homeessa sillä välin kun kunnon ihmiset tekevät töitä niskalimassa kustantaakseen sen vangin lorvailun ja loman vieton.
Omainen ei omaa oikeutta ottaa itseensä kun kerrotaan että vangilla ei itseasiassa ole minkäänlaisia oikeuksia osallistua perhettä ja perheen omaisuutta koskevaan päätöksen tekoon. Mitä vittua?
Lista on melkoisen loputon eikä yhdessäkään moraalisaarnassa ole puhuttu siitä että vangilla ja omaisella on tunteet. Ei, kivisydän ei itke.

Toinen asia on sitten ne vankien muut omaiset jotka alkavat kohdella huonosti sitä omaista jota ennen kutsuttiin avovaimoksi tai vaimoksi. Kun miehestä tulee vanki se jättää tämän omaisen jotenkin suojattomaksi, sitä on kuin kesävetimiin jäänyt jänis talvipakkasella.
Ruskea puolustuskyvytön eläin valkealla hangella. Juosta voit niinkauan kuin jaksat, mutta pakoon et pääse. Ne löytävät sinut aina.

Tässä kohtaa on hyvä vetää henkeä ja kertoa että porttipuhelin on palannut kesälomalta ja vastaa omaan tympeään tapaansa kun napista painaa.
Kas kun ei lue napin yläpuolella että paina tästä jos olet vailla ikävää käytöstä.
Liisa tahtoo palata ihmemaahan !!!

Ja kyllä, oi kyllä oli vahakabinetti koossa taas. Pokerinaamat seisoivat kuin suolapatsaat aulassa. Omainen koitti hymyillä, mutta ei. Joko ne eivät kyenneet toistamaan ilmettä tai sitten ne tulkitsivat irvistelyn vittuiluksi ja tyytyivät siksi ylenkatsomaan. Se että vahanaamoilla on silmät jotka kuvaavat tunnetiloja paljastaa heidät eläväksi ja halu tarkastaa vahanuken pulssi hälvenee.
Mutta selkeästi ja varmoin askelin ollaan kulkemassa syksyä kohti, pian varmaan alkaa kellastua lehdet.

Omaisen on valitettavasti tuotettava pettymys, ylenkatsominen ei enää toimi. Omainen tietää että kun on ohittanut kyllin monta vahanukkea ja kun kuulee äänen monotonisesti toistavan oman nimensä niin lasin takana odottaa lämmin katse ja se oma vanki, äänessään rakkautta ja ikävää.
Eihän siitä perhetapaamisestakaan montaa päivää ole. Silloin rakastettiin taas kuukauden edestä ja omainen kulkee jonkin asteisessa endorfiini humalassa edelleen.

Vinkiksi muillekin omaisille, jos ympäristö alkaa hylkiä niin sitä kannattaa vaihtaa. Omaisella on ollut yllättävän mukava sunnuntai. Päivällä grillattiin kavereitten kesken ja illalla ryypittiin kahvia pannutolkulla ja naurettiin menneille kohelluksille ja kukaan ei ylenkatsonut, kokenut olevansa parempi ihmisenä eikä kukaan sanonut pahaa sanaa vangista, edes sävy ei äänessä muuttunut kun keskusteltiin myös vankiin, vankeihin ja vankilaan liittyvistä asioista.

Ne ihmiset jotka eivät syystä tai toisesta halua tai pysty kunnioittamaan parisuhdettanne sellaisena kuin se tällä hetkellä on ovat itse jollakin tapaa rikkinäisiä ihmisiä ja heidän kommenttinsa kannattaa jättää omaan arvoonsa.
Näin omainenkin on ajatellut tehdä ja ehkä siitä syystä ei omaista myöskään alennuttu tänään tervehtimään, mutta mitä siitä? Maa ei järissyt jalkojen alla, taivas ei pudonut niskaan. Tai ehkä omaista ei vaan huomattu seisomassa kadunkulmassa? Ehkä omaisesta on tullut arjen sankari jota ympäröi näkymätön suojakenttä vai olisikohan se ollut se näkymättömyys viitta jota omainen on piilotellut ja säästänyt tällaisia tilanteita varten? Mene ja tiedä, mutta mitä siitä?

Elämä ei ole omaista säälinyt eikä omainen kenenkään sääliä ole pyytänyt saati halunnut. Omainen on toivonut hieman tukea ja halunnut elää tämän väliaikaelämän jokseenkin normaalisti. Mutta häntä pystyyn siskot! Se vanki siellä myös odottaa, odottaa että pääsee kotiin viereenne elämään sitä normaalia arkea. Se vanki uskoo ja luottaa, emmehän me halua tuottaa hänelle pettymystä?
Ympäristön mielipiteillä ei ole minkäänlaista merkitystä, ne mielipiteet eivät tee vangista sen enempää saastaa kuin on itse mielipiteensä julkilausuja.

Meillä on vain rakkaus. Ja se on enemmän kuin monilla ihmisillä koskaan on. Vain se rakkaus merkitsee. Se kantaa yli vaikean ajan, yli tämän väliaikaelämän.

Epäilijät juoskoot suohon, rakkaus ei ikinä katoa.