Mitä sitä ehtii 40 minuutissa ja keneltä voi anoa 20 minuuttia lisää?

40 minuuttia aikaa hoitaa parisuhdetta, pitää vanki ajantasalla perheen asioissa, päivittää kavereitten ja suvun kuulumiset, juoksevat asiat, keskustella vangin kohtelusta, terveyden tilasta ja tarpeista. Muistiinpano välineet eivät ole sallittuja.

20 minuuttia lisää tekisi täyden tunnin. Tapaamiseen menee kokonaisuudessaan, matkat ja odotusaika mukaan laskettuna, n. 2 tuntia. Riippuen tapaajien määrästä.
On viisainta olla paikalla ajoissa, jos olet myöhässä niin olet auttamatta myöhässä. Jos olet ajoissa niin pahimmassa tapauksessa luet tiilenpäitä puoli tuntia.

Joka kerta sama kaipuu... Kun saisi koskettaa, pitää kädestä. Mutta se ei ole sallittua. Se ei ole mahdollista. Sitä varten on 5,5 tuntia kerran kuussa. 5 tuntia jos tapaaminen osuu viikonlopulle. Tämän kertaisesta perhetapaamisesta jäi omainen saamisen puolelle ja vankila puoli tuntia, 30 arvokasta minuuttia velkaa.

Turhahan noita minuuttejaan on penätä, ei se ole vankilan ongelma ettei meidän parisuhde ja avioliitto sovi vankilan aikatauluihin eikä päivärytmiin.
Kiitos ja näkemiin, ensi kuussa uudestaan.

Tai ensi viikolla, 40 minuuttia.

Toisaalla istuu pariskunta kenties aamukahvilla. Eivät puhu eivätkä pussaa. Tuhlaavat kallista aikaa tyhjänpäiväiseen sanomalehden lukuun.
Omainen odottaa niin sitä päivää kun meilläkin on jälleen aikaa tuhlattavaksi. Kun voi jättää sanomatta "minä rakastan sinua" tänään ja siirtää sen huomiselle.
Kun voi jättää koskettamatta, ehtiihän sitä huomenna.

Paitsi ettei sitä voi tietää koskaan onko sitä aikaa paljon vai vähän. Koskaan sitä ei ole tuhlattavaksi asti. Ehkä omainen ja vanki ovatkin onnellisessa asemassa.
Ehkä me olemme oppineet asioita joita normaali arjessa ei tule ajatelleeksi. Ehkä olemme oppineet arvostamaan ja tukemaan toisiamme, kunnioittamaan toistemme tarpeita ja toiveita ihan eritavalla kuin tavallisessa arjessa olisimme oppineet.

Olemme oppineet koskettamaan, olemme oppineet olemaan lähellä. Meillä ei ole aikaa tuhlattavaksi. Kiitos siis vankilan tiukkojen aikataulujen on keskinäinen suhteemme läheinen, kestävä ja täynnä rakkautta.

 Onko lukija muistanut kertoa sille tärkeimmälle ihmiselle rakastavansa? Onko lukija ottanut kädestä, katsonut silmiin ja kertonut toisen olevan se tärkein?
Jos se tärkein on kotona etkä vielä ole niin mene nyt hyvä ihminen, huomista ei ehkä koskaan tule.