Jos joku on nähnyt sen saakelin retkun niin saa lähettää tänne, omainen kaipailee silmien hiekottajaa jo ties kuinka monetta yötä... Vaikka toisaalta, menee se yö käsitöitä tehdenkin.

Täytyy ehkä myöntää että viime ja tämän yön aikana on pikkasen lähtenyt lapasesta tätä ompelu harrastus ja kone on suoltanut ulos melkoisen kasan sydämiä.
Pakko melkein epäillä että omainen on rakastunut.... Kyllä, ihan oikeastikin sitä voi rakastua uudelleen omaan mieheensä.
Melkoisen hämmentävä tunne kun yhtäkkiä alkaa nähdä toisen aivan uusin silmin.
Joko se vika on todellakin omaisen silmissä ja siinä että ne ovat suurimman osan vuorokaudesta auki tai sitten siitä sohvalle juurtuneesta monityydyttämättömästä rasvahaposta on vankilassa kehkeytynyt jotain aivan ihmeellistä.

Epäilen vahvasti jälkimmäistä.

Tämä nukkumatin harharetki saattaa tietysti taas johtua lähenevästä perhetapaamisesta. Jostain täysin käsittämättömästä syystä sitä stressaa joka kerta.
Odottaa ja jännittää. Muistatte varmaan jostain kaukaa teini vuosilta ne illat kun lähdettiin nuokkarille diskoon ja odotettiin että SE olisi siellä ja toivottiin niin että vatsaan sattui että SE huomaa ne kaihoisat katseet... Joo, sama meininki.

Epäilin tuossa taannoin että vangit ovat taantuneet jonnekin teini vuosilleen, johtuen tasokkaista keskustelun aiheistaan, mutta kyllä ne näemmä omaisetkin voivat aikamatkailla. Mahtaisivatkohan nämä rypyt tasoittua samalla... Eräänä aamuna sitä herää eikä ole rypyn ryppyä, mutta sitäkin mehevämpi finni poskipäässä.

Ehkä tämä pieni unet syövä stressin poikanen voi johtua myös siitä että jostain pitäisi löytää myös keskiviikolle vapaaehtoinen joka oleilisi tuon matalakasvuisen väen kanssa perhetapaamisen ajan. Nääh, ehkä se järjestyy tavalla tai toisella. Sen toisen omainen on jo käyttänyt joten jäljelle jää se tavalla.
Tilaamani uudet alusvaatteet sentään postikusti toi tänään. Jotain kivaa vangille, omainen ei tietenkään mitenkään nauti uusien alusvaatteitten ostamisesta. Joskaan se ei tietenkään ihan vastenmielistäkään ole.
Pitää varmaan koe ajaa liivit sunnuntaina, vai säästäisikö jännityksen sitten perhetapaamiseen...

Jännityksen aihehan on se vanha tuttu, soivatko liivit vaiko eivät. Voisi olla kivampi soitella niitä sitten perhetapaamiseen mentäessä kuin sunnuntaina kaiken kansan nähden roikottaa rintsikoita aulan läpi, sillä jos ne soi ne on otettava pois.
Ja se ei katso ikää eikä siinä ole mitään naama rajaa, toples in saramäki, heh, onneksi ei sentään... Paidan saa toki pitää päällä, mutta kaksi lasta imettäneelle äidille se ei ole siltikään mitenkään mieltä ylentävä kokemus.

Vanki kertoi pyrkineensä jälleen lääkärin vastaanotolle, vielä ei ainakaan ole tullut minkään valtakunnan lappua takaisin. Ei kieltävää, eikä myöntävää.
Voisiko se olla niin että se mitä ei näe, sitä ei ole?
Lakkaakohan se lappu olemasta jos sen sujauttaa vaivihkaa pöydän alle roskakoriin, anteeksi, paperin keräykseen?
Ei kai se ammattilainen nyt niin ole voinut sentään tehdä, eihän?
Tässä kun sentään ei olekaan kyse vain siitä että omainen on mega luokan mulkero vaan myös vankilan puolesta ollaan alettu katsoa ammattilaisen toimintaa karvan verran karsaan, saatettu jopa huomauttaa siitä, toivottu asiaan parannusta.
No, toivoa sopii. Kukaanhan en tuohon ammattilaiseen käsiksi pääse niin kauan kun toimii vankilan seinien suojissa.
Laskisivat jo eläkkeelle, alkaahan tuolla ammattilaisella olla enemmän ikää kuin ammattietiikkaa.

Ammattietiikka onkin sitten mielenkiintoisempi aihe...

"Lääkärin etiikka on osa länsimaista humanistista kulttuuriperintöä: ihmisarvon tunnustamista ja ihmisrakkautta, toisen kunnioittamista ja uskoa ihmiseen ja hänen mahdollisuuksiinsa: hyvyyden ja totuuden tavoittelemista. Ammattietiikka ei siis ole vain yhteiskunnan asettamien oikeudellisten normien noudattamista vaan jatkuvaa oman arvomaailman kriittistä tutkimista ja tieteen käsityksen arviointia, ajatuksen ja toiminnan vapautta yhteisen hyvän saavuttamiseksi. "

Näin sanotaan seuraavalla sivustolla: KLIK

Omainen pyytäisi mitä kunnioittavammin ammattilaisen huomioimaan että tällä yhteisellä hyvällä tarkoitetaan myös vankeja ja se heidän ihmisarvonsa tunnustaminen on yhtä tärkeää kuin ihan tavan potilaan.
Totta toki varmasti on että talossa on vankeja jotka hyvän, ellei jopa erinomaisen lääkityksen toivossa hakeutuvat hoitoon. Ja tämäkin on ammattilaisen työssään huomioitava. Mutta on ihan puhtaasti ammatinvalinta kysymys se että on moiseen hommaan hakeutunut ja luulisi että jos vuosia on takana niinkin monta talon hommissa kuin tällä kyseisellä ammattilaisella niin siinä olisi pitänyt kehittyä "silmää".
Pitänyt, pitäisi... Pääsimme jälleen näihin ah niin ihaniin oletuksiin.

Samaisessa tekstissä seisoo näin:

"Kristillis-humanistisen elämänkäsityksen mukaan jokaisella ihmisellä on synnynnäinen ihmisarvo. Ja jokaisella ihmisellä oikeus omaan ainutkertaiseen elämäänsä."

Olisiko tähän pitänyt lisätä että tämä synnynnäinen ihmisarvo ja oikeus omaan ainutkertaiseen elämäänsä jäävät kesä lomalle kun portti kolahtaa kiinni selän takana?
Että tämä lääkärin ammattietiikkaan kiinteästi liittyvä arvo lakkaa olemasta kun siirrytään "ei kenekään maalle" vankilaan?

Näihin ajatuksiin lopetellen omainen lähtee katsomaan joskos se nukkumatti olisi sen oman etiikkansa löytänyt ja palannut hoitamaan unettomiaan niin kuin jokaisen itseään kunnioittavan nukkumatin arvolle sopii.
Ammattilanen saramäessä tuskin koskaan näin tulee tekemään ja hyvin suurella todennäköisyydellä hän nukkuu jo tähän aikaan kuin pieni lapsi tuntematta minkäänlaisia syyllisyyden tuntoja siitä että tälläkin hetkellä saramäessä ainakin yksi vanki valvoo kipujensa kanssa.