Kirje löytyi. Eilen oli vangille toimitettu. Kas kummajaista! Miten se ei löytynyt kun vanki itselleen kuuluvaa postia kyseli? Tarvittiin omainen tarttumaan asiaan. Täytyykö kaikki tehdä vaikeimman kautta?

Omainen keskusteli myös tästä kirjeitten avaamisesta... Kahden ihmisen kanssa.
Ensimmäinen keskusteli tympeän asiallisesti. Omainen kysyi vankeuslaista ja siitä mitä se sanoo tästä kirjesalaisuuden rikkomisesta. Tunnustettiin että on totta että vankilalla on oikeus avata vangin posti jos on pätevä syy epäillä rikoksen mahdollisuutta tai jos vaikuttaa siltä että kirje sisältää kiellettyjä asioita.
Tunnustettiin että pitää vangille ilmoittaa kirjallisesti miksi kirje on avattu. Ja kun omainen tiedusteli että näin ollen, kun jokainen kirjeemme on avattu, mutta ilmoitusta ei ole saatu, eikö vankila olekin rikkonut lakia vastaan, haluttiin siirtää ongelma seuraavalla... Eli ei vastausta tähän.
Seuraava ihminen jankutti että se on käytäntö ja he ovat korkeammalta taholta saaneet käskyn avata posti. Tyhmän sorttinen omainen tiedusteli että eikös se "korkeampi taho" siinä tapauksessa ole määrännyt heidät rikkomaan lakia, nainen jankutti että ei kun se on käytäntö.

Lyhyt yhteenveto:

Jos käytäntö on vastoin lakia, mutta se silti on käytäntö se ei ole vastoin lakia.

Tällä periaatteella he saisivat vapauttaa reilusti yli puolet vangeistaan. Ehkä se mitä vangit ovat tehneet ei olekaan ollut suoranainen rikos vaikka lakia vastaan onkin, ehkä se onkin ollut käytäntö?
Lait menettävät merkityksensä kun astutaan vankilan porteista sisään, ihmisen oikeudet menettävät merkityksensä kun astutaan tähän julmaan ja kovaan maailmaan.
Jälleen voisimme todeta oikeusjärjestelmän toimivan, jälkipyykki vaan ei tahdo tulla puhtaaksi. Onko tässä nyt jälleen pukki kaalimaan vartijana?