Miten voi yksi lehti aiheuttaa näin paljon päänvaivaa... Sen siitä saa kun irtonumeroja ostaa. Tässä kyseisessä lehdessä tulee mukana aina 2 kuukauden kalenteri. Ja siinä on huomioitu myös tuo kirjoitus mahdollisuus, vähemmän persettä kuvassa :). Taisi olla jopa niinkin että tässä autolehdessä on ihan vaan se auto, ilman persettä, kuvassa.

Mutta ei löydy ei, pitäisi olla jo kaupoissa, mutta ei ole. Ehkä tänään... Omainen siis lähtee vain ja ainoastaan tuon lehden vuoksi kaupunkiin. Ja sen unohtuneen hammasharjan, kyllä, omainen sen onnistui unohtamaan kaupassa kädessään koska mukana ei ollut lakanan kokoista lappua... Saa nähdä kuinka käy tänään.

Omaisen kyyti ongelma ratkesi. Se tuntuu hyvältä kun tietää että se toinen välittää siellä muurienkin suojissa. Joskus se pistää miettimään... Meillä on kaikkea. Kaikkea mitä ihminen voi parisuhteessaan toivoa. Ja yllin kyllin. Löytyy se keskinäinen kunnioitus, rakkaus, välittäminen ja hellyys. Löytyy se huolenpito mitä jokainen kaipaa.
Jopa seksielämä on niin säännöllinen että oksat pois :D.
Ainoa mitä meillä ei ole on yhteinen arki elämä. Ja kun taas sivusta seuraa sellaisia liittoja joissa se arkikin on jaettu herää väkisin kysymys: Tappaako arki suhteesta rakkauden?

Näinhän se ei saisi olla, mutta miten monessa liitossa eletään sitä arkea ja se kimurantti tunne puoli siirretään aina huomiselle. Siten tullaan pitäneeksi toista emotionaalisessa kuplassa, tyhjässä sellaisessa.
Molemmat leijailevat omassa kuplassaan ympäriinsä vain satunnaisesti toisiinsa törmäten ja siitä syntyy sitten riitaa, kinaa, suukopua sukista lattialla ja hammastahna tuubin korkista.
Miten monesti tuleekaan kivahdettua "Mikset SÄ koskaan tiskaa?" kun oikeasti se kysymys kuuluu "Voisitko halata, on paha mieli?"

Vankila on tehnyt siis hyvääkin. Se on puhkaissut omaisen ja vangin kuplat. Sitä näkee toisen ihan uusin silmin ja näin on hyvä.
Onko ihan mahdoton ajatus se että jossain vaiheessa voisimme olla jopa tällä tasolla etuoikeutetussa asemassa? Onkohan omainen ihan metsässä jos kuvittelee että arkisuhteissa tämän kuplan puhkaiseen vasta avioero jos ihmiset eivät itse sitä ymmärrä tehdä?

Jo aikaisemmin kirjoitin siitä miten avioliitto on kuin pieni lapsi. Kaikkihan ovat nähneet niitä pallovatsaisia ja suuri silmäisiä etiopialaisia lapsia SPR:n mainos julisteissa. Toisinaan se surullinen katse ja hätä kuvastaa myös avioliitton, parisuhteen tilaa.
Se tarvitsee huolenpitoa ja jatkuvaa hoivaa ihan yhtä kipeästi kuin se pieni nälkiintynyt lapsi riisi kupillista ja puhdasta vettä.
Meidän on helppo järkyttyä näistä kuvista, antaa panoksemme keräyslippaaseen jotta sen kuvan pienen lapsen elinehto täytyy, mutta samaan aikaan avioliittomme parkuu suurella suulla eikä kukaan kuule.

Koska viimeksi olet ruokkinut suhdettasi?