Omainen vietti mukavan ja jopa kivan illan yhteisössä. Totuus iski vasten kasvoja koti ovella. Siinä ne odottivat kaverukset eteisessä valmiina kuin ilahtuen omaisen kotiin paluusta. Toisen nimi on ikävä ja toisen huoli.
Omainen koppasi tutuksi tulleet kumppanit matkaansa ja ne asettuivat kauniisti paidan helmaan odottamaan että omainen saa kassinsa purettua ja ripustettua sen julkisen naamansa naulakkoon odottamaan seuraavaa kertaa kun sitä taas tarvitaan.

Sanotaan ja laulussakin lauletaan siitä miten elämä näytti nurjat kasvot, meille vankien omaisille se kyllä näyttää persettä. On iltoja kun se lataa ihan täydeltä laidalta. Siinä ei silloin paljoa paina ilkeitten ihmisten juoruilu ja asioitten vääristely kun elämä laittaa haisemaan.
Moinen loan heitto on aika simppeliä perus shittiä sen rinnalla mitä omainen läpi käy itsessään. Ja ken sen heitetyn paskan sitten kiinni ottaa ja syö lienee sielultaan pieni tai rikki.

Huomenna omainen kuulee onko vanki saanut lääkkensä. Siellä se omaiselle jo niin rakkaaksi käynyt huoli puree sielun kulmaa täydellä raivolla. Ja ikävä muistuttaa siitä että vastaavanlaisissa tilanteissa ei omainen arjen keskellä avannut syliä ja tarjonnut hellyyttä toisen huolien vastapainoksi. Sitä kun olisi ollut yllin kyllin ja nyt... Nyt sitä voisi purra vaikka jalkansa poikki että saisi helliä ja lohduttaa.

Mutta omainen on jääräpäinen lapsi jonka on vankinsa rinnalla tämä kova koulu läpi käytävä. Tässä koulussa opitaan ehdotonta rakkautta, epäitsekkyyttäkin ja tämä kysyy luonnetta, luonteen lujuutta.
Kun päästötodistukset jaetaan vangin vapautuessa omainen toivoo näkevänsä itsensä ja myös teidät sen vastaanottamassa, tässä koulussa ei ole varaa reputtaa.

Nyt omainen painaa hellän suukon kumppaniensa huolen ja ikävän otsalle, könyää peiton alle ja ruksii taas yhden päivän yli kalenterista !